Lääkkeiden koneellisesta annosjakelusta entistä helpompaa
Yksityiset apteekit ovat tarjonneet lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua viisi vuotta. Nyt annosjakelu on edennyt merkittävän askeleen, kun käyttöön on otettu selainpohjainen tilausliittymä.
Koneellinen annosjakelu tarkoittaa sitä, että yksityinen asiakas tai vaikkapa hoitokoti saa lääkkeet apteekista valmiiksi asiakaskohtaisiin pusseihin pakattuina kahdeksi viikoksi kerrallaan. Potilaan yhdellä kerralla otettavat lääkkeet ovat yhdessä suljetussa pussissa, josta ne on helppo ottaa oikeaan aikaan.
Perinteiseen dosettiannosteluun verrattuna lääketurvallisuus on parempi. Kone pakkaa lääkkeet lähes virheettömästi ja tarkastuksessa virheet korjataan. Turvallisuutta lisää myös se, että lääkkeiden ottamisajankohta, lääkkeiden nimet ja asiakkaan nimi ovat joka annospussissa selkeästi esillä. Apteekit huolehtivat yhdessä Annosjakelun kanssa, että kokonaislääkitys on tarkoituksenmukainen.
Lääkeannosten koneellisesta pakkaamisesta yksityisille apteekeille huolehtii Espoonlahden apteekki. Se palvelee noin 130 yksityistä apteekkia ja niiden noin 4000 asiakasta.
”Toiminta kasvaa, potentiaalisia asiakkaita Suomessa on lähes 100 000. Asiakkaat hyötyvät palvelusta siten, että lääkitys on kunnossa ja lääkehävikki pientä. Asiakkaat maksavat vain heille toimitetuista lääkkeistä eikä kotiin kerry turhia lääkkeitä, kertoo proviisori Hannu Pellinen.
Käsin tehtävä työ vähenee
Tehostaakseen toimintaa Annosjakelu on kehittänyt yhdessä Kehätiedon kanssa palvelulle selainpohjaisen tilausliittymäsovelluksen, jonka ensimmäinen versio on vastikään otettu käyttöön. Apteekissa farmaseutti tekee asiakkaan lääketilauksen kätevästi nettilomakkeelle kahden viikon jaksoissa. Tilaus siirtyy sähköisesti Annosjakelun sovelluksen käyttöön.
On tärkeää, että apteekkien käyttöön tulee keskitetty standardoitu järjestelmä, jonka ylläpito ja koulutus ovat helppoja”, sanoo Pellinen.
”Kun uusi sovellus saadaan viimeisteltyä, tulee se helpottamaan sekä apteekkien toimintaa että meidän työtämme. Muihin vastaaviin lääkitystietosysteemeihin verrattuna ainutlaatuista tässä sovelluksessa on sen kyky tuottaa konekielisessä muodossa tieto erikoisannosteluista – esimerkiksi vain joka toinen päivä nautittavista lääkkeistä”, Pellinen jatkaa.
Ennen apteekit kirjasivat tilauksensa apteekkijärjestelmään tai Excel-taulukkoon ja faksasivat tulosteen Annosjakeluun. Siellä farmaseutit siirsivät tiedot käsin annosjakelujärjestelmään. Toiseen kertaan tehtävään kirjaamiseen liittyi aina myös inhimillisen erehdyksen mahdollisuus.
”Nyt apteekit voivat ylläpitää asiakkaidensa lääkitystietoja ja tehdä pakkaustyötilaukset sovelluksella. Meillä manuaalinen tietojen kirjaaminen jää pois, kun tiedot siirtyvät annosjakelun järjestelmään sähköisesti”, toteaa Pellinen.
